Osa 3.

Salaliittoteoria nimeltä Korruptio, tekoäly ja realitycheck

Korruptio on Suomessa sekä salaliittoteoria että rakenteellinen ilmiö, riippuen siitä millaisessa todellisuudessa elää. Sen määrittelee nykypäivänä hyvin pitkälti medialukutaito. Näkökulmasta riippuen eletään joko omituisessa lintukodossa jossa mikään palvelu ei toimi älyttömästä verotuksesta huolimatta kunnolla, tai riistokapitalistisessa luokkayhteiskunnassa jossa kurjuus on kaupallistettu.

Suurin virhe on kuvitella valtaapitävän porukan olevan tietämätöntä tai osaamatonta. “Ei osattu, ei tiedetty, ei voitu aavistaa,” ovat yleisimpiä tekosyitä joilla korruptiota oikeutetaan. “No kylläpä ne on tyhmiä ja osaamattomia kun eivät ymmärrä itsestäänselvää asiaa!” on juuri se reaktio mitä sillä haetaan. Näin viedään huomio pois niistä oikeista ongelmista.

Valtiomafian johtohahmot ovat pikemmin talousrikollisten kermaa ja hyviä veljiä, joiden rötöstelyä on kustannettu verovaroista jo ties kuinka kauan. Osa siitä tapahtuu julkisesti silmiemme edessä, mutta tuskin kukaan meistä näkee koko kuvaa. En osaa edes kuvitella mitä kaikkea muuta kusetusta pyöritetään verovaroilla, joka ei ole vielä tiedossa, kun nämä jo ennestään enemmän tai vähän vähemmän yleisessä tiedossa olevat ovat niin törkeitä ja häikäilemättömiä virityksiä, ettei niitä voisi edes kuvitella tapahtuvan sivistyneessä yhteiskunnassa.

Valitettava totuus on se, että nykyään luotettava tieto hukkuu kaiken muun sekaan, sekä tietysti se ettei kenelläkään ole aikaa kahlata läpi määräänsä enempää lähteitä. Kirjastossa käyminenkin taitaa olla nykyään jo monelle jossain määrin vieras käsite. Nykyään ongelmana ei ole enää se, etteikö tietoa ole saatavilla, vaan se että sitä on liikaa. Keskittymiskyvyn rajallisen määrän huomioiden eletään vaikeita aikoja, varsinkin nuorten tietoisuuteen taitaa päätyä pääasiassa ne aiheet joista voi tehdä kahdeksan sekunnin tanssivideon.

Tekoäly ja tulevaisuus

Oletan, että heti kun joku keksii kuinka esim tekoälyä hyödyntämällä saadaan koko suhmuroinnin historia esitettävässä muodossa kansan tietoisuuteen, siitä on enää lyhyt matka siihen kun niitä hillotolppia alkaa löytyä, ja onkin vain ajan kysymys koska koko nykyinen pahoinvointimalli korvataan jollain läpinäkyvällä mallilla, joka toivottavasti perustuu hyvinvointiin. Tekoälystä on varmaan siinäkin apua.

Terveydenhuoltojärjestelmä kokee varmasti myös mullistuksen. Voidaan kuvitella tekoälyn saavuttavan lähitulevaisuudessa pisteen, jossa se ohittaa ylipalkattujen vuokralääkärien tason. Jo siinä vaiheessa kun tekoälyllä on pääsy jokaisen potilaan potilashistoriaan ja kyky verrata vaivoja keskenään, ollaan pitkällä. Ehkäpä voitaisiin myös korvata viimein kaikki tyhjänpäiväiset virastot, kun ne olisi totta puhuen voitu korvata jo 80-luvun tekniikalla. Jos siis tosiaan pidetään jotain niinkin tyhjänpäiväistä säilyttämisen arvoisena.

Uusi yhteiskuntamuoto tulisi tietysti suunnitella niin, että se perustuu varmennettavasti hyvinvointiin, ettei pääse käymään niin että ollaan ennemmin tai myöhemmin samassa pisteessä kuin nyt. Ohessa tietysti luodaan uusia työpaikkoja vankeinhoitoalalle tätä edellistä järjestelmää pyörittäneistä koijareista. Ehkäpä tekoälyä voitaisiin hyödyntää tässäkin. Aivopesutekniikoiden opettaminen tekoälylle on vääjäämätön tosiasia joka tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Parhaimmillaan se saattaisi olla jopa vastaus psykopaattien paimentamiseen suljetussa ympäristössä. Ehkä tuostakin porukasta saataisiin yhteiskuntakelpoisia muutaman vuoden aivopesulla, vaikkei niitä valtaan parane enää päästää. Huonoimmillaan se päätyy nykyisten valtaapitävien aseeksi kansaa vastaan.

Kun tiedetään Tilastokeskuksen vääristelleen työttömyystilastoja jo vuosikymmeniä, voidaan miettiä että onko meillä luotettavaa tietoa mistään muustakaan. Tiedetäänkö edes paljonko Suomalaisia ylipäätään on?

https://www.salkunrakentaja.fi/2017/07/tyollisyys-tempputyollistaminen/

Realitycheck

Eläke-Ponzi ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, saati ainoa tapa jolla valtiovalta ryöstää kansaa. Näistä kahdesta vajaan puolen tunnin dokumentista ja aihetta käsittelevästä tutkimuksesta käy medialukutaitoiselle selväksi toinen virastoissa pyörivä kusetus. Perehtymällä näihin medialukutaitoinen ymmärtää miksi nykyinen hallitus toimii kuten se nyt toimii ja on aina toiminut. Koko kuvio juontaa juurensa 90-luvulle ja tämä on nimenomaan sitä unohtuvaa tietoa, jonka olemassaolosta keskiverto kansalainen ei ole enää tietoinen. Tässä tarvitaan nyt hieman sitä pitkäjänteisyyttä.

Kusetuksen tausta selviää tästä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/10/13/laman-kuva-suurtyottomyys-valinta

Aiheeseen liittyvä tutkimus:

https://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:131625/FULLTEXT01.pdf

Monikin epäkohta nykypäivän yhteiskunnassa johtaa noihin aikoihin. Tässä selitetään millainen vaikutus sillä oli työttömyyteen:

https://areena.yle.fi/1-4530598?autoplay=true

Mitä jäi dokkareissa kertomatta? Tässä nähtiin tietysti se valkopesty versio. Oikea vastaus käy ilmi jutun seuraavasta osasta.

  • Kananhammas@suppo.fiOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    1
    ·
    6 months ago

    Tämä kolmas osa on näköjään Suppoa lukuunottamatta liikaa ihan joka paikassa ja banneja jaetaan hyvällä prosentilla. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut osoittamaan tekstistä mitään faktuaalista vikaa, vaan bannit löydään milloin milläkin verukkeella. Viimeiset osat postataan lähitulevaisuudessa (jollei sitä sitten jollain tavalla estetä,) mutta annan lukijoille vielä vähän aikaa perehtyä aiheeseen.