Osa 4.

Tempputyöllistäminen ja ideologinen työttömyys

Jos ymmärsit edellisen osan linkeistä seuraavat seikat

  • valtiovallan toiminta oli tahallista
  • se laman kaltainen tila oli keinotekoisesti aiheutettu
  • kansa ryöstettiin
  • työttömiä luotiin 500 000 lisää
  • 60 000 yrityksen ja 14 500 yrittäjän kohtalosta ei sen enempää
  • nykyään työttömyys on rakenteellista
  • työttömät on kaupallistettu
  • siitä huolimatta käytännössä sama porukka on pitänyt valtaa noista ajoista saakka

…sekä niistä seuranneen lopputuloksen, kuulut nyt niihin joilla on hyvä medialukutaito:

Loputon työttömien armeija mahdollistaa työssäkäyvien palkkojen ja oikeuksien loputtoman polkemisen, jota on tehty nyt yli kolme vuosikymmentä. Siitä on tietysti seurannut tämä tila, jossa nyt eletään, eli tila jossa töitä ei piisaa kaikille halukkaille ja jossa työn tekemisestä ei saa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tekemisen väärtiä korvausta.

Tässä näemme Wikisanakirjan määritelmän, joka pitää paikkansa, mutta josta lukija ei ymmärrä mistä on kyse, koska siitä puuttuu asiayhteys:

Tempputyöllistäminen

“jossain määrin keinotekoista työllistämistä valtion harjoittamana työvoimapolitiikkana, jolla saadaan työttömyystilasto näyttämään paremmalta eli työttömyysluvut matalammiksi; se, että tempputyöllistetään.”

Puuttuva asiayhteys ja lopputulos

Työttömyyspalvelut ja koko Piirileikkibisnes on sitä kuuluisaa Tempputyöllistämistä, joka on termi jonka jokainen on kuullut mutta jonka todellinen merkitys on hävitetty kansan tietoisuudesta. Kansan kielelle käännettynä se tarkoittaa verovaroilla pyörivää pitkän aikavälin vedätystä, jossa yhdistyy Clip Joint Scam ja yksi tai useampi ihmisoikeusrikos, sekä nerokkaasti suunniteltu järjestelmä työttömien kaupallistamiseksi, joka on oikeutettu kansan silmissä dehumanisoimalla työttömät.

https://en.wikipedia.org/wiki/Clip_joint

Siksi hallituksen työttömyystoimilla ei ole ollut vielä koskaan minkäänlaista mitattavaa vaikutusta työttömyyteen. Ei ole tarkoituskaan, eivätkä nämä palvelut palvele edes teoriassa työttömien työllistymistä, koska ongelma on oikeiden työpaikkojen puute, ei se etteikö työttömiä kytättäisi tarpeeksi, saati se ettei osattaisi riittävästi piirileikkejä, puhumattakaan mistään töitä välttelevien elämäntapatyöttömien armeijasta. Työpaikkoja ei yksinkertaisesti piisaa kaikille. Se selviää jopa noista työttömyystilastoista joita on uutisoidusti kaunisteltu 90-luvulta asti.

Työttömyyspalveluiden on tarkoitus työllistää ainoastaan ne, joille maksetaan palkkaa työttömien kyttäämisestä ja leikittämisestä. Siksi työttömiltä leikataan, vaikkei sillä olekaan käytännössä minkäänlaista vaikutusta valtion velkaan. Näin luodaan mielikuva siitä että on tehty edes jotain valtion velan korjaamiseksi, ja samalla tietysti edistetään työttömien kurjuutta, joka tietysti näkyy työttömyydellä tienaavien kukkarossa. Mitä ahtaammalle työtön ajetaan, sitä enemmän piirileikit tuottavat ja mitä enemmän työttömiä on, sitä useampi tienaa palkkansa työttömien hyväksikäytöllä. Toki veronmaksajia on oltava myös sopivasti, jotta kuvio toimii kuten se nyt toimii.

Kun lisätään työttömyysrangaistuksia ja luodaan lisää syrjäytyneitä, voidaan tehdä piirileikkien opettamisella entistä enemmän rahaa tulevaisuudessa. Näin luodaan uusia työpaikkoja kurjuudella tiliä tekeville, joka tarkoittaa sitä että veronmaksajissa piisaa kupattavaa. Siksi perustuloa ei tulla tässä maassa näkemään ainakaan niin kauan kuin veronmaksaja maksaa palkan tätä kusetusta pyörittäville. Samalla sairaita ei päästetä sairaseläkkeelle, jotta cv-kurssit täyttyvät, eikä kuntoutettavassa kuntoudu, päinvastoin.

Kuntoutumisen sijasta siellä pussitetaan ruuveja 9€:n päiväpalkalla, jollei sitten käy niin sanotusti joulu ja satu pääsemään johonkin yksityiseen puljuun jossa kuntoudutaan oikeasti. Oikean kuntoutumisen paikkoja tuntuu yhdistävän valitettavan rajallinen lukumäärä, sekä se ettei bisnesmalli perustu valtion maksamaan orjanpitorahaan, joka mahdollistaa koko Piirileikkibisneksen olemassaolon. Noiden “palveluiden” toimivuudesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Ideologinen työttömyys

Ideologinen työttömyys on median paisuttelema ilmiö, jolla dehumanisoidaan työttömät ja oikeutetaan työttömien hyväksikäyttö. Sama ilmiö nähdään jokaisessa orjatyövoimaa käyttävässä yhteiskuntajärjestelmässä. Aikanaan Protestantit käyttivät samanlaista narratiivia oikeuttaakseen orjuuden. “Neekerin” väitettiin olevan niin laiska, ettei töitä tehtäisi ollenkaan, jollei olisi orjapiiskureita hyvää hyvyyttään varmistamassa, että töitä tehdään. Protestanttien uskomuksen mukaan kun se työn tekeminen turvasi taivaspaikan.

Työttömiä kyttäävät virastot, kuntouttavat jossa ei kuntoudu ja Piirileikkibisnes ovat vain osa työttömien hyväksikäyttöä. Tunnetuin esimerkki lienee palkkatukilaisia kierrättävät puljut. Toinen esimerkki on 9€-orjuus, jossa joku taho teettää samat työt 9€:n päiväpalkalla työt tekevällä työttömällä, josta aikanaan on maksettu jollekulle toimeentulon mahdollistavaa palkkaa. Tämä porukka pyörittää mm. kaupunkien varikoita.

Ideologinen työttömyys on myös todellinen asia. Jokainen kuntoutettava näkee omin silmin millaiseen touhuun verovaroja käytetään, ymmärsi sen olevan kusetus tai ei. Näin luodaan niitä ideologisia työttömiä. On uutisoitu, että työttömyyspalvelut laittavat työttömän lapsen asemaan, lannistavat ja parhaimmillaan rankaisevat työtöntä työllistymisen edistämisestä esim opiskelemalla.

https://www.ku.fi/artikkeli/4683862-tyottomien-kannustaminen-kaantyy-lannistamiseksi-systeemi-panee-tyottoman-lapsen-asemaan https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/liian-ahkera-tyoton-avautuu-hs-ssa-miksi-minua-rangaistaan-siita-jos-haluan-opiskella-itselleni-lisaa-patevyytta-tyollistyakseni/7065364

Näin siivotaan tilastoja ja pidetään kiinni asiakkaista, joille pakkojuotetaan veronmaksajan maksamaa lantrattua kaljaa. Aktivoitu työtön kun ei näy työttömänä työttömyystilastoissa. Nykypäivän narratiivissa ollaan ruvettu pikkuhiljaa heräämään siihen, että niitä töitä ei saa vaikka kuinka haluaisi ja kauhistellaan kun työpaikkaan saattaa olla parisataa hakijaa. Viitisen vuotta sitten jokaiseen avoimeen paikkaan jossa maksettiin oikeaa palkkaa, oli todellisuudessa aina vähintään 2000 hakijaa, yleensä yli 3000. Siitä olivat yhtä mieltä sekä töitä aktiivisesti hakevat työttömät, että työttömyydellä tiliä tekevät tädit. Voidaan miettiä, että onko se parisataa valkopesua, vai pitäisikö olettaa että suurin osa työttömistä on jo lopettanut työn hakemisen havaittuaan sen hyödyttömäksi. Jos huhupuheisiin on uskominen, niin nykyään niitä hakijoita on moneen paikkaan jo yli 6000.

Lopuksi

Kaikki mitä tässä juttusarjassa kerrottiin mielipidevaikuttamisesta, perustuu julkisesti saatavilla olevaan tietoon. Tempputyöllistäminen oli aikanaan myös julkista tietoa, mutta siihen aikaan netti ei ollut vielä yleistynyt. Yrittäessäni tuoda tätä kusetusta julkisuuteen olen törmännyt useampaankin henkilöön, joka on yrittänyt aikanaan samaa, siinä onnistumatta. Mielipidevaikuttamisen voima on väkevä. Moni ei suostu näkemään tätä puolta, vaikka kävisi koko pahoinvointijärjestelmän itse lävitse. En nähnyt itsekään. Se mikä puuttui, oli perustieto siitä kuinka mielipidevaikuttamista käytetään kansan manipuloimiseen.

Nyt Suomi on maa, jossa vallitsee perverssi kastijärjestelmä, jossa ylempi kasti tekee tiliä alemman kastin kurjuudella. Pahoinvointiyhteiskunta, jossa kurjuus on kirjaimellisesti kaupallistettu. Työttömiä on nyt pakko olla riittävästi tai työttömyydellä tiliä tekevät jäävät työttömiksi. Siitä on vastuussa jokainen valtaapitävistä, puolueen nimestä riippumatta. Minun kirjoissani ne ovat niitä loisia.

Nyt tiedetään myös, että valtaapitävät loiset ovat aiheuttaneet jo yhden laman, josta seurasi mm. edellämainittu kusetus. Moni nykypäivän politiikkaa seuraava tuntuu olevan yhtä mieltä siitä, että nyt valmistellaan uutta lamaa.